Nyt eletään

Esityskausi: Talvi 2006 - 2007
Käsikirjoitus:Hillevi Vesterinen ja Pirjo Taina
Ohjaus: Hillevi Vesterinen

1840-luvulla muutti muutaman vuoden ikäiseen Mikkeliin kaksi hieman erikoista uutta asukasta. Ensin tuli saksalaissyntyinen musiikkitirehtööri Neumann. Oli kuulemma naimisissakin, mutta vaimo jossain teillä tuntemattomilla.

Eräänä kauniina päivänä ratisivat rattaat ja niistä astui aviomiestään tervehtimään harvinaisen kaunis nainen, Eva Elisabeth Allén, nyt rouva Neumann. Suuressa maailmassa hänet tunnettiin paremmin nimellä madame Therese. Naimisiin hän oli mennyt Neumannin kanssa saadakseen uuden nimen ja olipa maksanut tästä niin sievän summan, että Neumann oli mukavan paksulla ruplatukullaan ostanut kiinteistön nykyisen Nuijamiehen paikalta ja kesäpaikakseen Saksalan kartanon. Rouvan rahat olivat kadonneet pokerissa ja oli aika aloittaa uusi elämä aviomiehen haltuun jääneen omaisuuden turvin.

Viipurilaissyntyinen, Pietarin ja Persian hoveissa, Pariisissa, Lontoossa, Moskovassa vaikuttanut rouva Neumann oli mikkeliläinen parisenkymmentä vuotta, mutta avioero 1860-luvulla vapautti hänet jatkamaan seikkailujaan suuressa maailmassa.

Monologissa eletään vuotta 1875. Eva Elisabeth – nyt 62-vuotias – on menossa vihille puolalaisen todellisen valtioneuvoksen, Theodor Volovskin kanssa. Sonnustautuessaan hääasuunsa hän kertaa samalla elämänsä kiehtovat vaiheet.


Rooleissa:
Rva Neumann      Pirjo Taina
Palvelustyttö        Ritva Parviainen

Esityspaikka: Ravintola Hyvä Naapuri

Uusimmat kommentit